Häirintäyhdyshenkilöt

Häirintäyhdyshenkilöt toimivat yhdistyksen tapahtumissa ja koulutuksissa jäsenten turvana. Mikäli jäsen kokee tulleensa häirityksi, hän voi olla yhteydessä mainittuihin henkilöihin.  Noudatamme kaikissa tapahtumissamme Turvallisemman tilan periaatteita.

Turvallisemman tilan periaatteet Espoo JHL ry 869
 Kunnioita toisen henkilökohtaista fyysistä ja psyykkistä tilaa. Kunnioita
itsemääräämisoikeutta. Älä koske toista kysymättä lupaa. Muista, ettet voi tietää toisen rajoja kysymättä niitä. Pyydä tilaa myös itsellesi tarvittaessa.
 Älä pilkkaa, ivaa, halvenna, sysää syrjään tai nolaa ketään puheillasi, käytökselläsi tai teoillasi. Pidättäydy ulkonäön arvostelusta, juoruilusta ja stereotypioiden ylläpitämisestä.
 Älä tee oletuksia ulkonäköön tai toimintaan perustuen. Älä tee oletuksia kenenkään seksuaalisuudesta, sukupuolesta, kansallisuudesta, etnisyydestä, uskonnosta, arvoista, sosioekonomisesta taustasta, terveydestä tai toimintakyvystä
 Anna tilaa. Pyri huolehtimaan siitä, että kaikilla on mahdollisuus osallistua keskusteluun. Älä jyrää muiden mielipiteitä ja anna puheenvuoro. Kunnioita myös toisten yksityisyyttä ja käsittele arkoja aiheita kunnioittavasti.
 Kuuntele ja opi. Ota vastaan uudet aiheet, henkilöt ja näkökulmat ennakkoluulottomasti. Suhtaudu jokaiseen vastaantulevaan asiaan ja tilanteeseen mahdollisuutena oppia uutta ja kehittyä.
 Pyydä anteeksi, jos olet loukannut tahallisesti tai tahattomasti muita.

Toimi näin, jos kohtaat häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua:
Jos huomaat jonkun käyttäytyvän asiattomasti tai muutoin rikkovan Turvallisemman tilan toimintaperiaatteita, puutu tilanteeseen.
Mikäli tapahtumalla on erikseen valittu häirintäyhdyshenkilö, voit ilmoittaa tapahtuneesta myös hänelle suoraan paikan päällä. Häirintään tai ahdisteluun syyllistynyt henkilö voidaan tarvittaessa poistaa välittömästi tapahtumapaikalta.

Häirintäyhdyshenkilöt Espoo JHL ry:
Jussi Terävä, jussi.terava(at)espoo.fi 
Katja Falkstedt, katja.falkstedt(at)espoo.fi 
Sanni Haapasalmi, sanni.haapasalmi(at)espoocatering.fi
Hannele Kuosmanen, hannele.kuosmanen(at)gmail.com